Autohuolto ja kolarikorjaamo

Valto Koivula Oy


Olemme palveleva, perinteinen yleiskorjaamo. Yhtiömme on perustettu vuonna 1993  ja tänä vuonna takana on jo 30 vuotta yritystoimintaa.  Nykyisessä toimipaikassamme Ylöjärvellä olemme toimineet vuodesta 1999 lähtien.
Yrityksen alusta alkaen toimintaamme ovat kuuluneet sekä autojen korjaus että pelti- ja kolarityöt, huollot, määräaikaistarkastukset, katsastustarkastukset sekä akku- ja rengaskauppa. Nykyään olemme myös romuajoneuvojen sekä sähkö- ja elektroniikkaromun vastaanottopiste ja toiminnallamme on Pirkanmaan Ely-keskuksen myöntämä ympäristölupa. Palveluihimme on tullut mukaan myös hinaukset.

Tavoitteenamme on laajamittainen ja hyvä palvelu sekä lyhyet toimitusajat. Erityistä huomiota olemme kiinnittäneet myytävien varaosien ja tarvikkeiden laatuun. Jokainen asiakas on meille tärkeä.

Aukioloajat olemme pyrkineet asettamaan sellaisiksi, että ne sopisivat mahdollisimman monelle asiakkaalle.
Ota yhteyttä
Valto Koivula

Ympäristöteko - palkinto

Vuoden 2011 ylöjärveläinen ympäristöteko -palkinto myönnettiin Valto Koivula Oy:lle jätteen keräys- ja hyödyntämistyöstä. Palkinto luovutettiin Ylöjärven markkinoilla Kauppakeskus Elossa 26.05.2012.

Ajankohtaista

27 Mar, 2024
Vietämme pääsiäistä ja liikkeemme on suljettuna 29.03.2024-01.04.2024 . Palvelemme jälleen tiistaina 02.04.2024. HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ KAIKILLE !
22 Mar, 2024
Olemme poikkeuksellisesti suljettuna lauantaina 23.03.2024 . Tavoitat puh.no:sta 0500 635350
Share by: